Miksi se on niin käsittämättömän vaikeaa - itseensä sijoittaminen nimittäin? Olipa sitten kyse ajasta tai muusta resurssista.
Vakaasti olen sitä mieltä, että kun keho voi hyvin, voi mielikin hyvin. Ja kun äiti voi hyvin, on koko perheellä parempi olla.
Kampaajallakäynnin jälkeen on niin mukava ja hemmoteltu olo.
Ja syyllisyys, koska nekin rahat olisi voinut laittaa... no, johonkin.
Lenkille ei meinaa päästä ensinkään, ellei ensin siivoa, leiki intensiivisesti, laita tonnikaupalla ruokaa ja keksi ohjelmaa. Lenkki kuristuu puoleen tuntiin - jos ne vaikka kuolevat nälkään ihan näillä sekunneilla?
Kesken innostavan lukuhetken - haastava ja kiinnostava kirja - on ihan pakko nousta pyyhkimään pölyjä tai viikkaamaan pyykkiä. Jos vaikka tulee äkillinen pyykkihätätilanne.
Miksi sen tunnustaminen että oma hyvinvointi on tärkeää, saa olon tuntumaan siltä että riistää joltain toiselta - kun asiahan on täysin päinvastoin?
Ja miksi ihmeessä itseen sijoittaminen on niin äärettömän vaikeaa?
Miten muut siitä suoriutuvat, vai olenko minä ainoa?
Ymmärrän, että se voi olla vaikeaa. Uskon, että tosi monelle se on. Ehkä se on joskus jossain vaiheessa ohjelmoitu meihin.
VastaaPoistaEhkä itse olen ollut niin reunalla itseni kanssa, etten (ainakaan enää) kanna syyllisyyttä omasta ajastani tai itseensi sijoittamisesta. Edut siitä ovat niin kiistattomat ja ilman sitä homma räjähtäisi käsiin. Varmaan aika kirjaimellisesti.
On se silti aikamoista tasapainoilua. Vaikka enemmän koen, että oma aikani on pois miehen omasta ajasta ja levosta kuin lapsilta. Lapsista on vähintään yhtä kivaa isän tai mummun kanssa kuin minun kanssani. Miehen kanssa taas ollaan molemmat väsyneitä ja muutenkin tässä samassa veneessä. Tosin minulla oman tilan tarve on jollain tapaa korostuneempaa. Olen persoonana tilaa tarvitseva.
Tästä on ollut mielessä kirjoittaa jo hyvän aikaa, mutta kiireet ovat vieneet mennessään.
Oih! Kyllä. Tämä ainakin kaikki korostui minussa,kun Juniori asui kotona. Tuon huonon omatunnon määärä- joka sisälläni oli, jos en ollut valppaana kaiken aikaa, oli järisyttävä.
VastaaPoistaVain silloin,kun lapset olivat siskollani,tiesin voivani hallita mieleni kaaosta- ja osasin olla hartiat alempana ja ryntäilemättä sähköjäniksen lailla paikasta a paikkaan b.
Tuolloin osasin käydä lenkilläkin rauhassa.
Tuo itseensäsijoittaminen on vaikea juttu. Sen sisällyttäminen rutiiniksi elämään. Vaikka mie sen tiedän-että kaikki lähtee minusta. Perheen ja lasten hyvinvointi.Mitä isomaksi lapset toki muuttuu, sen erilaisemmaksi käy koko ajan tämä asia, mutta kotikotikoti aikoina vielä noin oli.
Jollei perheen äiti voi hyvin,ei kukaan voi. Tämähän on tullut nähtyä monta kertaa omankin elämän aikana. On ollut aikoja.
Fakta.
Hyvinvointi koostuu monista asioista, ja yksi niistä on kyllä se kampaajalla kiireettömästi käynti, ja itsensä kanssa oleminen. Se akun täyttämienn. Hljaisuus ympärillä- se on iso sijoitus se.
Kuinka ohjelmoida oma kone uudelleen? Kuinka saada omassa päässä asetukset niin,että ymmmärtää.
Ai niin, joku kiva kaverini nettimaailmasta totesi minulle kerran, että me ei olla palo-ja pelastuslatoksella töissä.
Kukaan ei kuole, vaikk ahieman ryssittäisikin tai jos hieman aikataulut venyy ja paukkuu..
Ehkä tämä pätee kotiasioihinkin? Ehkä päteekin, mutta kuinka sen ymmärtäisin?