maanantai 24. joulukuuta 2012

On yö.
Yksi puristaa unen läpi kainalossaan uutta pehmolelua. Toinen on nukahtanut kirjakasan taakse. Kolmas massuttaa hiukan, tyynyllä on tonttulakki. 
Piparit on jo melkein syöty, joulusiivo on muisto vain ja silti kaikki on tässä ja nyt. 
Vähän ruttuinen latvatähti katsoo meihin kahteen.
On jouluyö.
Juhlayö.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Aatonaatto

kaikki on valmista joulun tulla
olen siellä missä haluan
juuri sellaisena kuin haluan
tärkeimpieni kanssa
ja valmiina

lauantai 22. joulukuuta 2012

kietoudun vahvan naisen viittaani
en anna minkään minua häiritä
piilotan sotkut nurkkiin
ja laulan kovalla äänellä iloisia lauluja

perjantai 21. joulukuuta 2012

pimeä kiskoo minua puoleensa
kutsuu alakuloon
vaikka kuinka yritän katsoa ohi
nähdä satatuhatta tähteä

torstai 20. joulukuuta 2012

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Katson paimenten nuhasta sierrettyneitä neniä ja pyyheliinapäitä. Käsissä olevilla koukkupäisillä kepeillä käytiin takahuoneessa hetki sitten yleviä ritaritaisteluita.
Taivaallisella sotajoukolla on sukkahousut krympyssä nilkkojen ympärillä ja sädekehät vinossa punaisten hiuspompuloiden päällä.
Yksi paimenista tuulettaa voitokkaasti.
Kohti Betlehemiä vaeltavat myös Maria ja Josef, niin kuin silloin kauan sitten, kokonaan toisena aikana ja toisessa paikassa.
Seurakuntasalin piano lyö tutut alkutahdit.
Rivillinen taaperoita laulaa täyttä kurkkua "eee-oo-eeee-eee-ooo"

tiistai 18. joulukuuta 2012

tänään minua naurattaa
pakkasenkeveä lumihiutale kaulahuivillani
minua naurattaa
kassajono kaupassa
joulukorttipino postilaatikossa
ikkunoiden valot pimenevässä illassa

tänään minulla on kaikki aika maailmassa
ja minua vain naurattaa

maanantai 17. joulukuuta 2012


Minulla ei ole
tarpeeksi aikaa
tarpeeksi rahaa
tarpeeksi kärsivällisyyttä
tarpeeksi energiaa
tarpeeksi voimia
tarpeeksi hyvyyttä

Olenko itselleni kiukkuisempi siitä
ettei minulla ole tarpeeksi
vaiko kiitollisuuden puutteesta?
Minulla on kaikkea kylliksi.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kolmantena adventtina

Koska olen muualla sunnuntaiaamuna, julkaisemme tämän sunnuntain luukun  jo etukäteen.

Taapero puristaa kuolaisessa nyrkissään tahmeaa piparitaikinaa. Sitä on hierottu pöytään, lattiaan, hiuksiin, rasvaa joka puolella.
Mausteiden tuoksu keittiössäni on melkein sietämätön ja silti niin hyvä.

Vähän vanhempi on askarrellut.
Tonttujen kilikellojen paikalla isot liimatiplut, kuinka kauan kestää ennen kuin ne kuivuvat?

Tiedän että nypin taikinaa maton poimuista vielä viikkojen päästä, kerään paperisilppua nurkista.

Aion muistaa nämä onnelliset onnekkaat päivät.
Vielä sittenkin kun sen kuolainen nyrkki on kasvanut vahvaksi taitavaksi kädeksi, kun liimatiplut askartelussa ovat kuivuneet ja kun minä mahdun sen kainaloon.
Silloin minä muistan.

Lauantaina


Siinä yhdessä lapsuuden joulukirjassa "Saku leipoi neljätoista pipariporsasta ja Naku yksitoista".
Minä aina mietin että miksi ne porsaat ovat jotenkin parempia kuin muut?

Sitten tuli taaperon ensimmäinen joulu. Ja joululaulu.
"siinää ja miinää, siiinäää ja miiinäää" - pieni pulleroinen sormi osoittamassa vuoroin äitiin, vuoroin itseen. Taisi käydä väliin nenässäkin vähän.
Ovathan ne porsaat parempia kuin muut.

perjantai 14. joulukuuta 2012


Keitä kaikkia tänä vuonna muistan kiitoksin?
Sitä opettajaa jonka kanssa alkuvuodesta kinasin?
Talonmiestä?
Bussikuskia joka aamuisin tervehtii iloisesti?
Terveydenhoitajaa joka näki kuinka väsynyt olen?
Lehdenjakajaa, kaupan kassaa, harrastusten ohjaajia?
Työkavereita? Yhteistyökumppaneita?

Ja millä muistan?
Kukkasilla, korteilla, leipomuksilla?
Montako hyasinttia mahtuu opettajan kotiin?
Montako laatikollista suklaata syö jumpan vetäjä?

Hyllyyn jää yksi kiitos.
Se on itselleni: siitä hyvästä että taas olen sietänyt itseäni,
jaksanut itseni kanssa taas yhden paremman vuoden.

torstai 13. joulukuuta 2012

joulukranssi on paloturvallisuusriski sanoi naapuri
ei varmasti ole sanoi palomies
joulukranssi on ruma väitti lapsi
naapurilla ainakin on nätimpi
no eihän se samalta näyttänyt kuin siinä kiiltäväkantisessa lehdessä
mutta on se ihan hyvä sittenkin.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012


tiptap
satajayksi pientä kiukkuista tonttua
laulavat riitasointuisesti
tiptap ja porsaita äidin
joulun tähti on ehdoton,
pohja loimujaan viskoo
joulupuukin rakentamatta.

Niin syvään hengitän: suo mulle maja rauhaisa,
on siellä sijansa enkeleillä.
Kuuletko: hiljaa kellot kajahtaa?

tiistai 11. joulukuuta 2012


Silloin ennen kauan sitten oli
aina
kesällä kuuma ja paljaat varpaat.
Ja jouluna ihan
aina
oli lunta ainakin napaan asti.
Pilvissä oli kultainen reunus ja tähdet näkyvillä joka yö.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Tänään olen itselleni rakas
Punaiset villasukat
Nuhjuinen aamutakki
Mukillinen kuumaa mehua
Tummaa suklaata
Lempiohjelma
Tänään olen itselleni rakas

sunnuntai 9. joulukuuta 2012


Kysyn,
yhä uudestaan kysyn
onko olemassa mitään vastausta
siihen kysymykseen jota en edes osaa sanoiksi muotoilla

lauantai 8. joulukuuta 2012

Parhaat piparkakut

300 g voita (loppu kaupasta)
3 dl sokeria
3 dl siirappia (jähmettynyt purkkiin)
15 dl vehnäjauhoja (en jaksanut kantaa kotiin)
kanelia, neilikkaa, inkivääriä, pomeranssinkuorta, ruokasoodaa...

...ja paskat.
Se taikina on ihan hyvää suoraan kaupan paketista.
Jäisenä.

perjantai 7. joulukuuta 2012

kaikki nämä vuodet
- minun vuoteni -
äidin korurasiassa tallessa.
Muistan äidin sylin.

Nyt se on minulla
hyllyssäni
siinä äidin rasiassa.
Muistan äidin sylin.

torstai 6. joulukuuta 2012

liian lihava
liian laiha
vääränvärinen puku
liikaa röyhelöä
littana tukka
allit
miten se nyt noin hymyilee hampaat irvessä
liian lihava
...sieltäkö minä arvostukseni haen, muiden kautta?

Enkö kuitenkin siitä matkasta jonka olen kulkenut
tähän asti
tullakseni siksi joka olen?

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukuun viidentenä


Ihan varmasti kuulin tontuntossun tänään!
Tämä päivä on punaista ja kultaa
kaunis ja vahva katsoo peilistäni,
viskaan sille moiskahtavan lentosuukon.



Sielussani soi riemu niin että melkein sattuu

Tämä päivä on punaista ja kultaa.

tiistai 4. joulukuuta 2012

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukuun kolmas



Pusken päin tuulta
hartiat kyyryssä, nenä punaisena
kassissani tarjouslanttu ja maitolitra
- miksi ihmeessä kaikki tämä?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventtisunnuntai


Tänä vuonna en kiirehdi sitä, mikä tapahtuu itsestään.
Vain sen mitä todesti haluan, teen.
Ja joka ilta otan nokoset sohvannurkassa!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri

Meillä on Kahvitauon oma joulukalenteri.
Kuvat alle kirjoittaneen, ja tekstit Kinttupoluilta.



Sukkasillani, kädessäni puoliksi juotu, jo jäähtynyt mukillinen
                                  Lupaan itselleni: olen läsnä tässä hetkessä.