Miksi se maksaa ja mikä siinä maksaa?

Tulin lauantain viikkoruokaostoksilta kotiin ja valehtelematta lapoin ruokaa jääkaappiin ja muihin kaappeihin ainakin vartin yhtä kyytiä. Kasseja ja nyssäköitä oli varmaan kymmenen.

Sen jälkeen istuin kylmän tuskanhien vallassa lukemaan kassakuittia. Sekin oli kevyesti kyynärän mittainen ja alareunassa pilkun edessä oli kolme numeroa.

En osta ekoa, reilua tai luomua - ainakaan ensisijaisesti. Kotimaista avainlippua, sydänmerkittyä ja joutsenta kyllä.
Ostan pääsääntöisesti keskihyviä peruselintarvikkeita: en kalleimpia, mutta en myöskään tietoisen säästäväisesti kaupan omia merkkejä. Ostan tuotteita jotka tiedän maistuviksi ja hyviksi, joissa on hinta-laatusuhde kohdallaan ja joista on helppo jatkojalostaa viisihenkisen perheen viikon ruokia.
Leivon ja laitan itse jos jaksan, ehdin ja osaan.
Säilömisen ilon olen tilanahtauden takia ilomielin luovuttanut keskusliikkeille: en pakasta tai hilloa, vaikka se tiettyä tyydytystä ehkä tuottaisikin. Ja varmasti myös säästöä.

Tuijotin kassakuitin loppusummaa ja mietin syömisiämme.
Karkeasti ja äkkiä laskien pääsisimme ehkä juuri ja juuri kaksinumeroisiin viikko-ostoksiin jos
- emme söisi pakastemarjoja, emme söisi hedelmiä, emme söisi laatulihaa, vaan vaihtaisimme pääsääntöisesti sika-nautaan (ja uskokaa pois, sitäkin käytän!). Jos vähentäisimme maitotuotteiden kulutuksen puoleen, jättäisimme kauppaan sellaiset herkut kuin oliiviöljy, kotimaiset tomaatit (varsinkin talvikaudella), vihreät salaatit.

Pohdin, onko pienellä budjetilla mahdollista ruokkia tällainen pieni suurperhe terveellisesti ja monipuolisesti? Onko vähävaraiselle mahdollista syödä terveellisesti, vai johtaako pienituloisuus väistämättä epäterveellisiin valintoihin?
Millaisista asioista on mahdollista säästää ilman että maku ja laatu kärsivät?
Ovatko luomu ja reilu vain rikkaiden etuoikeuksia?

Itseensä sijoittamisen vaikeudesta

Miksi se on niin käsittämättömän vaikeaa - itseensä sijoittaminen nimittäin? Olipa sitten kyse ajasta tai muusta resurssista.
Vakaasti olen sitä mieltä, että kun keho voi hyvin, voi mielikin hyvin. Ja kun äiti voi hyvin, on koko perheellä parempi olla.

Kampaajallakäynnin jälkeen on niin mukava ja hemmoteltu olo.
Ja syyllisyys, koska nekin rahat olisi voinut laittaa... no, johonkin.

Lenkille ei meinaa päästä ensinkään, ellei ensin siivoa, leiki intensiivisesti, laita tonnikaupalla ruokaa ja keksi ohjelmaa. Lenkki kuristuu puoleen tuntiin - jos ne vaikka kuolevat nälkään ihan näillä sekunneilla?

Kesken innostavan lukuhetken - haastava ja kiinnostava kirja - on ihan pakko nousta pyyhkimään pölyjä tai viikkaamaan pyykkiä. Jos vaikka tulee äkillinen pyykkihätätilanne.

Miksi sen tunnustaminen että oma hyvinvointi on tärkeää, saa olon tuntumaan siltä että riistää joltain toiselta - kun asiahan on täysin päinvastoin?
Ja miksi ihmeessä itseen sijoittaminen on niin äärettömän vaikeaa?
Miten muut siitä suoriutuvat, vai olenko minä ainoa?

minun kahvihetkeni

rimakauhun ja kahvintuskan välimaastossa haparoin minäkin: kädet tärisevät, enkä tiedä kummasta enemmän.
Ja voiko tietokoneen edessä potea tyhjän paperin kauhua?

Vintti kirjoitti aamuhetkistä.
Nyt - lasten kesälomalla - on minullakin aamuhetkeni. Hiljaa hiippaillen ja herkkäunisia varoen lirutan aamusumpit mukiini, lusikoin jogurttini, rahkani ja marjani - ja nautin hiljaisuudesta.
Maut maistuvat voimakkaammin. Aika tuntuu kiertyvän verkkaammin kuin kouluaamuissa. On tilaa herätä.

Kouluaamut ovat tohina-aamuja: puuroa sinne ja mehua tänne. Jokaisella on asiaa ja kaikki asiat ovat yhtä tärkeitä. Kun minä pääsen mukini ääreen, ovat muut jo juosseet edelleen: pesemään ja pukemaan.
Silloin aamuhetki on bussissa.
Tai muualla - siellä missä itse voi olla hiljaa.
Koska päivä lähtee käyntiin, niin kuin musiikkikin alkaa - hiljaisuudesta.

Kotipesään palataan puhuen, ajatuksia jakaen, keskustellen.
Illat ovat kohtaamisia varten: silloin pidetään kiinni siitä mitä on, omasta väestä, yhteisöllisyydestä.

*
Olen korkannut virtuaalisen kahvitaukoni! (ja joudun lopettamaan tosielämän kahvitaukoni...muki on tyhjä ja työt kutsuvat!)

Ja heitän haasteen muille mokkamastereille: vie meidät mukanasi tämän kesän parhaalle kahvitauollesi. Missä se oli? Mitä tapahtui? Miksi se oli paras?