perjantai 11. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: vesi

Vesi on verta notkeampaa

Maailma ja erityisesti sukulaisuussuhteet ovat joskus kovin kummallisia. Ei niitä tai niiden lainalaisuuksia pysty ymmärtämään.

Kun sanotaan, että veri on vettä sakeampaa puhutaan sukulaisuussuhteesta. Siitä, että ollaan samaa verta ja lihaa. Sehän on ikään kuin jonkinlainen näkymätön pakottava voima, jonka perusteella pitäisi pysyä väleissä keinolla millä hyvänsä. Vereen liittyy velvollisuus ja pakko. Siksi kai sanotaan myös, että on onni, kun ystävänsä saa valita. Vaikka perheessä harrastettaisiin vaimon ja lapsien hakkaamista, niin vähintään lasten on annettava anteeksi ja pyrittävä olemaan väleissä isänsä kanssa, koska oli miten oli, onhan se kuitenkin niiden isä. Onneksi nämä asenteet ovat vauhdilla väistymässä terveempien vaihtoehtojen tieltä. Siittiö, joka hedelmöittää munasolun ei tee kenestäkään isää. Eikä munasolu, joka vastaanottaa siittiön, tee välttämättä kenestäkään äitiä. Paitsi biologisessa mielessä. 

Samalla logiikalla vesi on verta notkeampaa ja voitaisiin puhua vaikkapa uusiosukulaisuussuhteesta. Mitä noita puolikkaita nyt on: isä- ja äitipuolia, tytär- ja poikapuolia, sisarpuolia. Minä jaksan kummastella sitä, että monissa tapauksissa kaikenmaailman puolikkaat sekä muut höyhenenkevyet ja tulkinnanvaraiset sukulaisuussuhteet ovat usein paljon toimivampia. Niissä ihmiset ovat toisilleen mukavampia ja sitoutuneempia. Saattaa esimerkiksi olla, että toisen biologisen vanhemman ex-kumppani pitää edelleen eron jälkeen yhteyttä lapsiin. Kysyy kuulumiset, on jollain tavalla koko ajan läsnä ja huolehtii lapsesta kuin omastaan.

Minulla itselläni oli nuoruudessani veli. Tai sellaiseksi hän itsensä risti ja kutsui minua pikkusiskoksikin, koska tiesi äitini ja hänen isänsä seurustelleen joskus nuoruudessaan. Sillä ei ollut merkitystä, että olin huomattavasti nuorempi pikkusisko eikä todellisuudessa siis ollut olemassa mitään verisidettä. Pelkästään se, että vanhempamme olivat seurustelleet joskus jo kauan ennen meitä. Silti tämä vesiveli oli jonkin aikaa läheisin veli ikinä. Veli, joka oli kovin kiinnostunut pikkusiskonsa asioista ja hyvinvoinnista. Veli, joka hermostui silmittömästi, jos näki jonkun kiusaavan siskoaan.

Ihminen taitaa olla siitä kumma otus, että heti kun siitä tuntuu, että on pakko jotain se kavahtaa takajaloilleen ja ottaa lapsellisen asenteen: et sä mua määrää. Jopa tilanteissa, joissa joustavammat vesisukulaiset eivät olisi edes huomanneet siinä mitään pakon tuntua. Onneksi myös vesisukulaisensa saa ainakin osittain valita.

Onko sinulla lähelläsi joku sellainen ihminen, joka ei oikeasti ole mitään sukua, mutta silti ottaisit hänet sukulaiseksi epäröimättä hetkeäkään? Joku, joka aina "uhrautuu" vuoksesi? 

14 kommenttia:

  1. On tosi läheisiä suhteitä ihmisiin joka ei ole sukulaisia. Sukulaisistakin pidän .
    Uhraudun sana on minulle liian laaja - elikä mielestäni "uhraus" täytyy olla jotakin iso juttu ... eikä ole mielestäni kukaan ihminen mun puolestani tehnyt mitään semmoista iso juttua ... eikä minäkään ole luovuttanut kenellekään mitään oma elämästäni , mutta kun joku pyytä jotakin apua minulta , olen aina tullut vastaan ja tehnyt sitä kernaasti,esim. työelämässä kun työkaverini pyysi vaihtamaan vuoroa, ym. Itse olen pyytänyt apua tietty ihmisiltä, mut ei kaikilta uskalla pyytä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin uhrautumisen lainausmerkkeihin juurikin siitä syystä, etten usko kenenkään kokevan joutuvan uhrautumaan toisen puolesta vaan tekee mitä tekeekin puhtaasta sydämestä.

      Sanotaan myös, että suku on pahin. Ainakin Suomessa. Ilmeisesti me emme ole kovin sukurakasta kansaa. Toki sukurakkaitakin löytyy. Eikä yksi musta lammas välttämättä muuta valkoisia mustiksi.

      Se on totta, että joltakin osaa ja uskaltaa pyytää apua helpommin kuin toisilta. Ja toisaalta aina on ihmisiä, jotka tarjoavat apuaan pyytämättäkin. :)

      Poista
  2. Mulla on "isosisko" Helsingissä, entinen kollega ja nykyisin esikoisen kummitätikin. Hän adoptoi mut pikkusiskokseen jota hän ei koskaan saanut, ja minulle hän oli tervetullut isosisko, koska itse olen vanhin lapsi. Nykyisin olemme harmillisen harvoin tekemisissä, mutta sielunssisko hän on edelleen.

    Minä olen todeallakin sitä mieltä, että vaikka sukulaisiaan ei voi valita, voi toki valita onko heidän kanssaan tekemisissä. Perusteena toimii juurikin tuo mitä kirjoitit: siittiö taikka hedelmöitynyt munasolu ei tee kenestäkään automaattisesti (hyvää) isää taikka äitiä.

    Sitten on näitä siemenisiä - joilta pyydetään siemen, muttei odotetakaan isyyttä... Maailma on niin moninainen. Onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tällaista sukulaisuutta tarkoitin. Monesti on kysymys enemmän sielunsisaruudesta kuin oikeista verisiteistä. Minulla on myös monta äitiä ja isää eivätkä he ole välttämättä olleet missään tekemisissä biologisten vanhempieni kansa.

      Siemeniset on ihan oma tarinansa. Mutta kuten sanoit, onneksi meitä on joka lähtöön. :)

      Poista
  3. Mikä tämä Tarina päivässä on? Googlasin mutten löytänyt. Onko sille nettisivu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä: http://aakkosblogi.blogspot.fi/p/t.html
      Ei varsinainen oma sivu, mutta kuitenkin. Uuden vuoden päähän pistoni.

      Pitänee muokata urlia, jotta löytyy paremmin hakuina.

      Poista
  4. Tälle blogille on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, me tai joku meistä tulee sen sieltä noutamaan. Kiitos! :)

      Poista
  5. Minulla on isosisko ja pikkuveli, molemmat työkuvioista peräisin. Tunnen heidät ja he minut paremmin kuin omat sisaruksemme. Niin ja onhan minulla vielä se työ-isovelikin, jonka kanssa meillä on kuulemma suhde :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpaikat ovat selvästi hyvä paikka löytää uusia sukulaisia. :)

      Poista
  6. Mulla on ilmeisesti käynyt hyvä säkä sukulaisten suhteen, kun ei ole koskaan tullut mieleenkään, että niiden kanssa pitäisi olla tekemisissä vain koska on pakko. Haluaisin olla enemmänkin tekemisissä, mutta välimatkat ja kaikkien omat elämät...
    Mulla ei ole semmoisia ns. vesisukulaisia enkä kovin helposti päästäkään ketään niin lähelle. Siksi on varmaan ihan hyvä, että on hyvä suku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sulla tosiaan käynyt hyvä säkä. Vaikka enpä mäkään nyt voi sanoa, että oma sukuni olisi kokonaisuudessaan pakkoa. Meillä ei vaan ole oikein sellaista kulttuuria, että pidettäisiin yhteyttä. Välimatkoistahan se ei voi olla kiinni, kun suurin osa 50 kilometrin säteellä kuitenkin elelee. Sen sijaan tytön isän puoleinen suku, joka elelee monien satojen kilometrien päässä, pitää todellakin huolta yhteydenpidosta. Olen alkanut tykätä näiden uuden sukulaisten tavasta, vaikka itsellä on vielä opeteltavaa siinä, että muistan välillä olla itse se aloitteen tekevä osapuoli.

      Kieltämättä ihmiset pitää päästää ensin lähelle ennen kuin niistä voi tulla vesisukulaisia. Onneksi on hyvä suku. :)

      Poista
  7. Tälle blogille on tunnustus blogissani. :) mut kun nyt vuodatus on remiontissa -löytyy se osoitesta :
    http://natalinieminen222.blogspot.fi/

    VastaaPoista