perjantai 9. marraskuuta 2012

Kun on aikaa

Minulla on näinä aikoina pakottava tarve puhua ihmisistä. Pohdin paljon ihmisiä, tapaamisia ja kohtaamisia. Eroja. Niiden merkitystä. Kasvamista tässä elämässä. Mietin jopa kohtaloa, johdatusta- miksi sitä nyt sitten  nimitetäänkään.
Mietin päiviemme määrää, ja tapaa, jolla ne käytämme.
Miksi? Ensinnäkin siksi, että minulla on aikaa siihen. Koska asun nyt yksin, minulla todellakin on aikaa siihen. Pohtimiseen. Siihen,että istun  vaikkapa puoli tuntia käsi poskella lasittunein silmin ja tuijotan ''ei yhtään mihinkään''
Että haahuilen kaupungilla, tai halailen puuita ollessani koiran kanssa ulkona. Aikaa on.
Mietin,kuten toisenkin blogini puolella, tuota yhteyttä- joka joko on, tai ei. Joka  voi olla niin hämmentävä, syvä ja selvä- että se salpaa melkein hengityksen,kun sen ymmärtää.
Kun yhtäkkiä ymmärrät lukevasi toista, jopa tuntematonta ihmistä- kuin avointa kirjaa.
Näkeväsi sieluun asti,aistivasi toisen tuskan, kivun ja onnellisuuden tai sen toisen puolen määrän. Vaikka hän kertoisi sinulle sanoissaan muuta, näet- miten asia on.
Tämä on hämmentävää,sillä tätähän ei todellakaan tapahdu kaikkien ihmisten kanssa, vain niiden - joiden kone käy samalla kierroksella kuin sinun omasi.
Mitä enemmän tätä mietin, sen  hienommalta minusta tuntuu. Tätä on hämmentävä tajuta itsekään,  ja jopa hieman typerä lauseiksi kirjoittaa. Minulle se kertoo siitä,etten anna enää elämän mennä hukkaan. Hukkaan ihan itseltäni.Kertoo siitä, että vauhti alkaa olla riittävän hiljainen ja sen, että haluan, jaksan ja voin olla kiinnostunut muusta, kuin itsestäni, Hyvinvoinnistamme, jaksamisestamme. Kaikesta siitä, mikä vaan on meitä vuosikaudet pitänyt otteessaan.
Ohimennen mieleen tulleet ajatukset tässä vuosien saatossa, ja nopeasti kohdatut ''entäs sitten jos'' asiat - tai jopa ihmisetkin -onkin mahdollisuus kokea oikeasti.
Kun on aikaa.
Kun itse on ehyempi.
***
Elämä käy aina vain ehyemmäksi, mitä pidemmälle kulkee.
Pidän siitä.
Kun on aikaa.

4 kommenttia:

  1. Olen sanaton -ja niin samaa mieltä!

    VastaaPoista
  2. Muuttolintu

    Keski-ikäisyydessä on tähän asti ollut vain ja ainoastaan hyviä puolia. Mitään parempaa en oikeastaan ole aikoihin kokenutkaan. Tämä on se tyyneyden satama, jota mieli on hamunnut kaiken aikaa, ja aikuiseksi kasvaminen on kyllä ollut aika kiva juttu.
    Pidän itsestäni, noin kuin ihmisenä siis, päivä päivältä enemmän.
    Kuten olen monesti jo sanonut, kulku äidin kanssa sairauden aikana ja kuoleman hetkellä muutti aika paljon.
    Tai ihan kaiken.

    VastaaPoista
  3. Olen alkanut murehtimaan valmiiksi sitä hetkeä, kun kotona ei olekaan enää ketään muuta kuin minä. Ei ole pieni kauaa enää pieni. Toivon, että osaan itsekin silloin käyttää vapautuvan ajan kaikkeen tärkeään, kuten käsi poskella istumiseen ja puiden halailuun.

    VastaaPoista
  4. Minä olen, Neo alkanut nyt syksyn aikana oppia tuota taitoa. Minullahan tämä yksineläminen tuli hieman väärään hetkeen,väärällä tavalla,koska JUniori muutti pois kotoa siis neljätoistavuotiaana.
    Se ei ihanneperheessä kai ole ihan normikohta ja- aika?
    Vaikeaa on ollut, ja nyt alan päästä jyvälle monesta.
    Jopa siitä, mitä itse taas olen.
    Ja enenn kaikkea se,että annan luvan itseleni olla sitä- mitä olen.
    Ja se,että pidän itsestäni, jopa sinä päivänä- kun niitä puita halailen, ja kummikoirani katsoo minua ihmetellen ,että nyt tuo sekosi kokonaan.

    Vaikea tämä tie on, haastava- ja hirvittävän palkitseva.
    Pidän.

    VastaaPoista