Tarina päivässä: kasvaa

Kävin keskustelupalstalla. Monesti keskustelijat siellä voisivat kasvaa, mutta niin voisi tuleva appiukkokin. Tapaukseen en halua ottaa sen enempää kantaa kuin toteamalla, että kurja juttu kaikille osapuolille. Miksi kaikkiin asioihin aina liittyy joko joku nainen tai sitten appivanhemmat?

Vanhempien toiveissa tuntuu aina olevan kummallista ristiriitaa. Yhtäältä ne jaksaa toivoa ja kysellä, että joko oma silmäterä on löytänyt Sen Oikean. Toisaalta, kun silmäterä löytää Sen (ainakin sillä hetkellä) Oikean, vanhemmilla menee pasmat sekaisin. Jos vanhemmat saisivat päättää, niin kukaan ei koskaan olisi kyllin hyvä heidän kullannupulleen.

Toki vanhemmat joskus ovat oikeassa. Lapset tekevät myös tyhmiä valintoja, vaikka omalta geeniperimältään odottaisi enemmän. Minäkin olen tehnyt huonoja valintoja, mutten ole tiennyt sitä ennen kuin myöhemmin. Tiedän nyt sen, että äiti oli joskus oikeassa. Mutta hän oli oikeassa myös siinä, että ei puuttunut valintoihini, koska omien sanojensa mukaan "ei mun siitä tarvitse tykätäkään vaan sun".  Mieltään osoittamalla hän olisi kuitenkin aiheuttanut pahaa mieltä kaikkein eniten omalle lapselleen, ja toisaalta itseni ja aiemmin kovinkin kapinallisen luonteeni huomioon ottaen, katkaissut vaan välinsä minuun.

Olen saanut osani itsekin siitä kuinka lapselleen toivoisi jotain parempaa. Olen myös miettinyt sitä, että millaisia syitä vävy-/miniäkokelaassa pitää olla, että voi heittää oven nenän edestä kiinni? Onko sellaista syytä edes olemassa? Kenelle tämä mahdollisen uuden perheenjäsenen kuvioihin tulo on kasvun paikka?

Paulon tapa voisi olla toimivin ongelman kanssa painivalle.

Tarina päivässä: yhdessä

Twitterissä näin toissa päivänä twiitin, jossa sanottiin kutakuinkin niin, että suljettujen ovien aika on ohi. Re-twiittasinko? No en. Merkkasinko suosikiksi? No en. Olisiko pitänyt tehdä jompikumpi? No olisi. Ajatuksen hukkaaminen harmittaa vähän. Joka tapauksessa se liittyi sosiaaliseen mediaan, mikä ei kai kenellekään tule yllätyksenä, kun kysymys on minusta. Sosiaalinen media haukkaa päivistäni leijonan osan, koska työharjoittelu, opinnot ja henkilökohtainen elämä.  

Avataan vähän ennen kuin menen oikeasti asiaan. Eli työharjoittelussa olen sosiaalisen median konsultointitoimistossa, mikä tarkoittaa siis hyvin paljon läsnäoloa siellä missä tapahtuu, uusien trendien ja ajankohtaisten asioiden haistelua sekä uusien alati lisääntyvien työkalujen opettelua. Opintoihin sosiaalinen media liittyy opinnäytetyön muodossa, sillä aiheenani on maineenhallinta sosiaalisessa mediassa.  Sattuneesta syystä elävimmät esimerkit hyvästä ja huonosta löytyvät netistä. Henkilökohtaisessa elämässä yhteydenpito ystäviin on siirtynyt hyvin paljon sosiaalisen median eri kanaviin sekä sähköpostiin. Niin ja sitten olet vielä tietenkin sinä. Sinä joka luet tätä tekstiä, sinä joka kommentoit ja sinä joka kirjoitat myös omaa blogia. Kaikkien kuulumisista olen kiinnostunut, joten päivittäiseen ohjelmaani kuuluu myös piipahdella blogeissa katsomassa, mitä kenellekin kuuluu. Sitten olet myös sinä, joka tulit siihen viereen, katselet hetken ja menet pois. Kiva kun kävit.

Jos suljettujen ovien aika on ohi, niin sehän tarkoittaa, että ovet ovat jälleen auki. Vai tarkoittaako sittenkään? Aivan kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun kukaan ei lukinnut oviaan ja vieraat tulivat ja menivät sen suuremmin etukäteen sopimatta. Lapset kasvatettiin yhdessä koko kylän voimin, koska kenellekään ei tullut mieleenkään vain kohauttaa olkiaan ja jatkaa matkaansa, jos näki jotain epäsopivaa tapahtuvan tai jollain oli hätä.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa yllämainitut periaatteet vielä toimivat ja tiedän, että lapsen ja nuoren näkökulmasta se oli pelkästään ahdistavaa. Aina oli joku mummo tai pappa puuttumassa minun juttuihini kävelykeppi raivokkaasti ilmassa heiluen ja ruotsia papattaen. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä vakuuttavammin esitin, etten ymmärrä sanaakaan. Mutta nyt, kun palaa niihin aikoihin muistoissaan, niin se välittäminen oli aitoa ja loi turvallisuuden tunnetta. Aina pystyi luottamaan siihen, että apua saa, jos sitä tarvitsee. Senkin kerran, kun olin saanut ruostuneen tikan jalkapöytääni pihalle ei rynnännyt äiti vaan koko kerrostalollinen huolestuneita aikuisia. Tai sen kerran, kun naapurin tyttö sateella paljain jaloin juostessaan astui naulaan, ei hänenkään avunsaantinsa kauaa kestänyt. Jos sama tapahtuisi nyt, suurella todennäköisyydellä kukaan ei kiinnittäisi huomiota saati että oikeasti uhraisi aikaansa auttamiseen. Eihän sitä tiedä, jos vaikka saisi vahingossa syytteen pedofiliasta ja lapseen sekaantumisesta. Milloin maailmasta tuli näin hirveä?

Eihän sosiaalisen median luoma yhteisöllisyys voi tietenkään koskaan olla täysin sama asia, mutta minusta suunta on kuitenkin hyvä. Aito välittäminen ja vuorovaikutus välittyy kyllä sähköisestikin. Se aika, jonka toinen ihminen panostaa kanssasi keskusteluun on todella arvokasta, vaikka se tapahtuisi sähköisestikin. Oikeastaan kun on läsnä esimerkiksi facebookissa (tai missä tahansa muussa pikaviestipalvelussa) ja keskustelee jostakin yksityisviestein, niin läsnäolo on ihan ehdotonta. Kun ajatuksia ilmaistaan kirjoittamalla, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla oikeasti läsnä. Jos et usko, niin kokeilepa puhua samaan aikaan jollekin kun kirjoitat. Näin keskustelu ja kontakti saattaa joskus olla jopa paljon syvempi kuin ohikiitävät kahvikeskustelut ystävien kanssa ympäristössä, jossa riittää kaikenlaisia muitakin huomioista kamppailevia virikkeitä.  Enkä nyt sanonut, että kontaktit kasvotusten olisivat menettäneet merkityksensä. Ei ole, sillä sähköisesti ei voi esimerkiksi haistaa, maistaa tai koskettaa fyysisesti. Jaksuhalit ja voimien toivotukset lämmittävät mieltä ja antavat oikeastikin energiaa. Sinä pysähdyit lukemaan, mitä minulla on asiaa ja ymmärsit tarpeeni. Tietenkin joskus on myös hetkiä, kun tarvitsee ihan oikean fyysisen halin, ihon tuoksun ja kehon lämmön, mutta silti: kiva kun ollaan täällä yhdessä - sinä ja minä.

***

Kiitos Nata kauniista tunnustuksesta.

Nata löytyy väliaikaisesti tästä blogista,

koska Vuodatuksen blogi(t) remontissa.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

Mepä saimme tällaisen. Lämmin kiitos Muuttolinnulle tästä.

Säännöt ovat.

1. Kiitä tämän antanutta bloggaajaa, ja linkitä hänet. Done!

Tämän jälkeen minun pitäisi  jakaa tämä viiteen seuraavaan uuteen blogiin, joilla on alle 200 lukijaa.

Ja toivoa,että he jatkaisivat tätä eteenpäin.

Koska olemme yhteisöllinen blogi, joudun vaan nöyrästi tarjoamaan tätä teille kaikille halukkaille mukaanne.

Tuntuisi epäreilulle miinun näitä viittä blogia valioida.

On ilo,kun olette täällä, jättäkää toki jonkinlainen puumerkki,että voimme tulle käymään luonamme.

Tarina päivässä: kaksi asiaa

Kahta en vaihda...

toinen on tämä Turun sinappi. Tai no, en itse asiassa ole ihan turhan tarkka sinappini suhteen. Aivan yhtä hyvin se voi olla Kotisinappia, Auran sinappia tai mitä nyt sattuu saatavilla olemaan. Sinapista kahdessa asiassa ei vain voinut luopua, koska siitä on syntynyt yksi traagisimmista lapsuusajan traumoistani, ja joka on viilletty auki lähes joka kerta, kun äidin ruokapöytään asti päässyt vävykokelas on ottanut sinappituubin käsittelyynsä. Se on nimittäin niin, että väärästä kohdasta rutistettu sinappituubi sinetöi kokelaan kohtalon. Miehessä, joka kohtalokkaan virheen tekee, ei kerta kaikkiaan voi olla mitään hyvää, jos niin yksinkertaista asiaa ei osaa. En tiedä, onko äidin sinappitesti pätevä vai miksi satun olemaan uusioneiti? Ehkä äiti on oikeassa, koska arvatkaapa onko sitä kokelasta ohjeistettu jo etukäteen testin varalta, joten oppimiskyvyssä on ainakin ollut puutteita.

Ja toinen on...

tulin hetki sitten siihen tulokseen, että mainoslauseen on keksinyt mies. Vain mies voi tyytyä kahteen ei-vaihdettavaan asiaan. Naisella tulee valinnan vaikeus. Jos toinen on jo uhrattu sinappiin, niin toiseen virheeseen ei ole varaa. Valitsen siis terveyden. Terveyden merkityksen tajuaa vasta, kun sen on menettänyt. Onneksi sain elää fibromyalgian kanssa melkein kymmenen vuotta, koska nyt kun se on poissa, osaan arvostaa kivuttomuutta ja terveyttä paljon enemmän.

Mitä kahta asiaa sinä et vaihtaisi? Saa valita jotain parempaa kuin sinappitestin.

Tarina päivässä: jotain keltaista

Goethen väriopissa keltainen väri oli iloinen, hilpeä ja kevyesti kiihottava, mutta myös väri, joka muuttuu likaiseksi pienestäkin epäpuhtaudesta. Goethen määritelmä kelpaa minullekin oikein hyvin. Tästä päivästä lähtien keltainen edustaa minulle downshiftausta, tai paremminkin leppoistamista, kuten minä tykkään sitä kutsua.

Leppoistamisen lämpimän keltaista hehkua ovat himmentäneet ja likastaneet paheksunnallaan sekä Jari Sarasvuo että Hjallis Harkimo. Kumpikin on joko väärässä (Samuli Melanko, 3T-blogikirjoitus 16.10.2012 - Samuli ei ainakaan ole) tai eivät ole ymmärtäneet sen syvintä olemusta. Noh, eipä se ole minulta pois, jos edellä mainitut herrat eivät hiffaa. Sillä tosin on merkitystä hiffaako minulle tärkeät ihmiset ja ennen kaikkea työnantajat. Ei tässä kukaan laiskottelemaan ole alkanut, vaan tehnyt työskentelytavoista ja -paikoista mielekkäämpiä ja sitä kautta myös tehokkaampia. En minä ainakaan ennen leppoistamisen aloittamista ehtinyt harrastamaan liikuntaa kuutta tuntia viikossa, opiskelemaan täysipäiväisesti, olemaan osa-aika työharjoittelija ja kampaaja, syömään viidesti päivässä ja ylläpitämään kahta blogia, lukemaan vapaasti valittuja kirjoja, viettämään aikaa ystävieni ja perheeni kanssa ja suorittamaan tradenomin tutkintoani 2,5 vuodessa.

Minun piti siis hidastaa, mutta näyttääkin siltä, että vauhti vain kiihtyi. Silti tuntuu, että mihinkään ei ole kiire. Mikään muu ei muuttunut kuin se, että aloitin opintovapaan ja järjestin aikatauluni oman mieleni mukaiseksi toki tarvittaessa joustaen ja mukautuen. Kun liikkuminen paikasta toiseen saadaan vähenemään etätyön ja -opiskelun kautta, jää paljon enemmän aikaa keskittyä olennaiseen. Ainoa mikä tässä ajoittain harmittaa on se, että kuukausittaiset tulot kutistuivat, mutta toisaalta niin kutistuivat menotkin. Oletettavasti kuitenkin valmistumisen jälkeen on odotettavissa parempi tulotaso, joten väliaikaistahan tämä on ja tulojen putoaminen on pieni hinta siitä, että elämänlaatu paranee.

Leppoistaminen on siis jotain keltaista, jonka ajoittain yrittää liata joku, joka haluaisi säilyttää kontrollin koko ajan. Kuitenkin on tosiasia, että mitä enemmän painetta ja painostusta koetaan, sitä vähemmän luovuus saa sijaa.

Mitäpä jos hidastaisit  leppoistaisit vähän?

Tarina päivässä: yllätys

Kampaamo Avantgarde Turussa järjesti eilen Sex till sex-tapahtuman kampaamossaan. Idea oli loistava. Kampaajat saivat toteuttaa värjäyksiä leikkauksineen 12 tunnin ajan ja mallit otettiin jonotusperiaatteella. Työt tehtiin veloituksetta ja puskaradiot ovat taatusti huutaneet, koska jonoa riitti. Jopa niin paljon, että kaikki eivät ehtineet saada uutta yllätystukkaa. Ja sekös ihmisiä sapetti? Sapetti myös minua, kun luin ihmisten kommentteja Avantgarde Hair Fashionin Facebook-sivulta.

Innokkaille ilmaisen palvelun jonottajille tuli yllätyksenä muun muassa seuraavat asiat:

• Ulkona oli kylmä. (Talvella Suomessa tuppaa olemaan pakkasta. Tuliko se oikeasti kenellekään yllätyksenä?)
• Jonossa ei ollut ruoka- eikä juomatarjoilua. (Eikö ahneudella ole rajaa? Ilmaiseksiko sekin olisi pitänyt järjestää? Olisko voinut aatella ihan ite ja ennakoida eväillä? Narina tästä tuli mulle vähän yllätyksenä!)
• Halukkaille ei jaettu vuoronumeroita eikä heille ilmoitettu arvioitua palveluaikaa. (Tai entä jos olisi vaan tehty tämäkin ajanvarauksella, ettei ihmisten vain tarvitse tehdä mitään muuta kuin tulla paikalle saadakseen jotain ilmaiseksi. Tuliko tämäkään yllätyksenä, häh?)
• Kampaajia oli liian vähän ja paikalla olevat olivat liian hitaita. (Kampaamoissa on yleensä tietty määrä asiakaspaikkoja ja kampaajia. Tuliko yllätyksenä, häh? Väreillä on vaikutusaika, jota on noudatettava. Tuliko yllätyksenä, häh?)
• Loppuunmyyty -lappu lyötiin ovelle, kun kädet olivat täynnä töitä aamunkoittoon. (Jonosta saa poistua, kun lappu laitetaan luukulle. Olisiko sekin pitänyt erikseen jokaiselle käydä sanomassa henkilökohtaisesti vai miksi jono jäi vaikka uusia ei enää voitu ottaa. Ei ehkä ole järkeä jäädä odottamaan, että josko joku sisälle jo päässyt muuttaakin mielensä ja lähtee pois kesken kaiken. Tuliko tämäkään yllätyksenä, että rajallisella ajalla ei pystytä enempään kuin pystytään?)

Mikä ihme meihin suomalaisiin menee jonottaessa ilmaista palvelua? Epäilemättä on asioita, joita olisi voitu miettiä etukäteen tarkemmin. Jos kampaajat olisivat olleet kadulla tarjoilemassa lämpimiä juomia ja pikkupurtavaa, niin kuka niitä hiuksia sitten olisi laittanut? Olen järkyttynyt negatiivisesta palautteesta, vaikka ymmärränkin pettymyksen ilman jäämisestä. Suosio taisi yllättää kaikki osapuolet. Uskon, että seuraavaan kertaan ollaan osattu valmistautua paremmin. Jos siitä nyt mitään apua on, koska suomalainen valittaa aina. Mitä siitä, jos toiset uhraavat yöunensa ja vapaa-aikansa puhumattakaan siitä, että ei ne värit kampaamollekaan ilmaisia ole. Sylettää!

Kaikesta huolimatta ne, jotka onnistuivat saamaan uuden tukan ovat tyytyväisiä. Ja ajatus Kampaajien Taiteiden yöstä on edelleen loistava. Hyvä Avantgarde, tätä lisää!

Tarina päivässä: vesi

Vesi on verta notkeampaa

Maailma ja erityisesti sukulaisuussuhteet ovat joskus kovin kummallisia. Ei niitä tai niiden lainalaisuuksia pysty ymmärtämään.

Kun sanotaan, että veri on vettä sakeampaa puhutaan sukulaisuussuhteesta. Siitä, että ollaan samaa verta ja lihaa. Sehän on ikään kuin jonkinlainen näkymätön pakottava voima, jonka perusteella pitäisi pysyä väleissä keinolla millä hyvänsä. Vereen liittyy velvollisuus ja pakko. Siksi kai sanotaan myös, että on onni, kun ystävänsä saa valita. Vaikka perheessä harrastettaisiin vaimon ja lapsien hakkaamista, niin vähintään lasten on annettava anteeksi ja pyrittävä olemaan väleissä isänsä kanssa, koska oli miten oli, onhan se kuitenkin niiden isä. Onneksi nämä asenteet ovat vauhdilla väistymässä terveempien vaihtoehtojen tieltä. Siittiö, joka hedelmöittää munasolun ei tee kenestäkään isää. Eikä munasolu, joka vastaanottaa siittiön, tee välttämättä kenestäkään äitiä. Paitsi biologisessa mielessä. 

Samalla logiikalla vesi on verta notkeampaa ja voitaisiin puhua vaikkapa uusiosukulaisuussuhteesta. Mitä noita puolikkaita nyt on: isä- ja äitipuolia, tytär- ja poikapuolia, sisarpuolia. Minä jaksan kummastella sitä, että monissa tapauksissa kaikenmaailman puolikkaat sekä muut höyhenenkevyet ja tulkinnanvaraiset sukulaisuussuhteet ovat usein paljon toimivampia. Niissä ihmiset ovat toisilleen mukavampia ja sitoutuneempia. Saattaa esimerkiksi olla, että toisen biologisen vanhemman ex-kumppani pitää edelleen eron jälkeen yhteyttä lapsiin. Kysyy kuulumiset, on jollain tavalla koko ajan läsnä ja huolehtii lapsesta kuin omastaan.

Minulla itselläni oli nuoruudessani veli. Tai sellaiseksi hän itsensä risti ja kutsui minua pikkusiskoksikin, koska tiesi äitini ja hänen isänsä seurustelleen joskus nuoruudessaan. Sillä ei ollut merkitystä, että olin huomattavasti nuorempi pikkusisko eikä todellisuudessa siis ollut olemassa mitään verisidettä. Pelkästään se, että vanhempamme olivat seurustelleet joskus jo kauan ennen meitä. Silti tämä vesiveli oli jonkin aikaa läheisin veli ikinä. Veli, joka oli kovin kiinnostunut pikkusiskonsa asioista ja hyvinvoinnista. Veli, joka hermostui silmittömästi, jos näki jonkun kiusaavan siskoaan.

Ihminen taitaa olla siitä kumma otus, että heti kun siitä tuntuu, että on pakko jotain se kavahtaa takajaloilleen ja ottaa lapsellisen asenteen: et sä mua määrää. Jopa tilanteissa, joissa joustavammat vesisukulaiset eivät olisi edes huomanneet siinä mitään pakon tuntua. Onneksi myös vesisukulaisensa saa ainakin osittain valita.

Onko sinulla lähelläsi joku sellainen ihminen, joka ei oikeasti ole mitään sukua, mutta silti ottaisit hänet sukulaiseksi epäröimättä hetkeäkään? Joku, joka aina "uhrautuu" vuoksesi?