Meidän projekti, ryhmäblogi Kahvitauolla otti kunnon puhurin
siipiensä alle ja sitten se olikin jo yhtäkkiä valmis. Iski rimakauhu. Apua,
miten saan asiat järjestettyä päästäni sanoiksi ja sanat lauseiksi siten, että
muutkin voisivat saada juonen päästä kiinni. Ja mihin katosi se kaikki aika,
jota aikaisemmin oli yllin kyllin kirjoittamiseen. En ole saanut julkaistua mitään
missään sen jälkeen. Rimakauhun lisäksi päälleni hyökkäsi viikon aikana kasa
velvoitteita, jotka vaan piti asettaa etusijalle. Jotkin velvoitteet imee mehut niin tehokkaasti, että illalla huomaa istuvansa takki tyhjänä
sohvalla ja tuijottelevansa ikkunasta puiden latvoja.
Rimakauhun voi kuitenkin voittaa vain menemällä rohkeasti
sitä kohti ja tarkastelemalla kriittisesti joka suunnasta. Jos muistelen
historian lehtien havinaa, niin en ole yhtään blogia aloittanut ilman, että
olisin esitellyt itseni sekä käsillä olevan blogin jollakin tavalla. Se ei vain
ole onnistunut ilman jonkinlaisia alkusanoja, joten sen teen nytkin. Vintti, idean kuningatarideoijana kertoi blogista jo olennaisen, joten pääsen kertomaan itsestäni tai
kirjoittamisestani. Julkikahvinjuojat näyttävät tutuilta entuudestaan, mutta
ehkä osaan silti sanoa jotain yllätyksellistä ja uutta. Eikä haittaa, vaikka en
osaisikaan, kunhan ylitetään rima. Jos se näyttää liian korkealta, ryömin ali tai kierrän,
mutta sen taakse en jää pälyilemään.
Olen kirjoittanut aina. Siitä lähtien kun opin ensimmäiset
tikkukirjaimeni, olen yrittänyt saada niistä aikaiseksi sanoja ja lauseita. Se
oli paljon ennen kuin opin edes lukemaan. Ruutuvihkoon kopioin tunnollisesti
artikkeleita Seura-lehdestä, vaikken ymmärtänyt muuta kuin, että voi tehdä joko
rumia tai kauniita kirjaimia. Kun oikein keskittyi kielen kärki hiukan ulkona
suusta, tuli ulkoisesti kauniita sanoja. Teininä sydänveri valui päiväkirjan
ohella jostain runojen tapaisista katkelmista. Nykyään keskityn enemmän sanojen
merkityksiin ja järjestelen kirjoittamisen kautta omia ajatuksiani. Nykyään
tekstit ovat myös pitkälti julkisia ja kaikkien saatavilla, jotta en
jähmettyisi omiin kaavoihini vaan saisin myös toisenlaista näkemystä. Kaikkea
ei yksin osaa ottaa huomioon. Ihmiset tarvitsee toisia ihmisiä. Siksi ryhmässä on voimaa.
Toivotan puolestani kaikki tervetulleiksi. Uskon, että
saatte täältä rentouttavia ja ajatuksia aktivoivia kahvihetkiä. Minä ainakin
saan. Silloinkin kun olen vain hiljaa, katselen ja kuuntelen kahvilan iloista puheensorinaa.
Ajatusten ja koko elämän järjesteleminen onnistuu loistavasti kirjoittamisen kautta. Kipeä muuttuu asiaksi, ja iloinen vielä hienommaksi.
VastaaPoistaKirjoittamisessa vaan on jotain maagista - aina.
Illala puiden latovojen tuijottelu kuulostaa niin hienolta,että minäpä taidan tehdä sitä tänään parvekkeellani!
Ehkä jopa nautin siinä samalla poikkeuksellisesti,kupin kahvia. Tuoretta ja vahvaa. Ties, vaikka terästettyä.
Aurinkoa, Neo!
vintti
Ajatukset järjestyy tai ainakin mieli rauhoittuu puiden latvoja katselemalla. Siellä ne keinahtelee nytkin kevyesti tuulessa ja kuitenkin seisovat paikallaan rauhallisina ja jykevinä. Kupillinen kahvia sopii kuvaan hyvin.
PoistaAurinkoa on tänään riittänyt ja kirjaimia on aseteltu peräkkäin vain vähän.
Olin tulossa sanomaan samaa kuin Vintti! Kirjoittaminen on uskomaton työkalu omalle mielelle. Ja kuinka paljon se kirjoitettu voi vuorostaan antaa myös muille! Parasta.
VastaaPoistaTotta. Sitä tulee harvoin ajatelleeksi, että omat tekstit antaisivat muille jotakin. Vaikka toisaalta muiden teksteistä saan itse ammennettua paljon.
PoistaIlman kirjoittamista ei kenenkään pitäisi edes yrittää elää. :)
Kirjoittaminen on tärkeää. Ajatukset järjestyvät ja selkiytyvät. Kirjoittamalla muistoista jää pysyviä jälkiä, joihin voi palata. Kirjoittaminen tuo iloa elämään. :)
VastaaPoistaMuistijäljen vahvistuminen on tosiaan totta. Ja jos vahingossa unohtaa, niin voi myöhemmin virkistää muistia lukemalla tekstiään. :)
Poista