perjantai 3. elokuuta 2012

Mikä on sinun tapasi?

Vain näinä omina aamun hetkinä maailmassa on kaikki mahdollista. Kun aamun ensimmäiset kaksi kupillista on nautittu, alkaa elämä olla kohdillaan. Edes orastava päänsärky pahus ei kykene pilaamaan tunnelmaa.
Kun päivän kalenteri on tsekattu j a päivään sopivat vaatteet valittu, kuljettu neuroottisesti asunto neljään (toista) kertaan läpi tarkistellen pistorasioita ja hellaa, on aika  lähteä liikenteeseen.
Keltainen, aika ruostunut maastopyörä tönöttää ensimmäisenä pihalla telineessä, ihan sen takia etten vahingossakaan kaarra askeleitani parkkipaikalle ja hyppää vanhaan autooni ja anna laiskuuden voittaa. Monesti käy niinkin. Kovin usein.
Työmaalle polkiessani aamun kosteus,  valaistuva taivas ja hiljaisuus nostaa jo inansa mielialaa. Onko sillä oikeastaan väliä, jos hieman ohimoita kivistää?  Maailma ei lopu siihen.
Ruma kaupunkimaisema näyttää loppumatkasta jo aika kivalta, ja en edes kauhistu omaa heijastustani näyteikkunoista. Tuossahan se olen. Minä. Ihan hyvä juuri tuollaisena. Ainakin näinä aamun hetkinä.
Vain aamun hetkinä koen suurta rauhaa ja tyytyväisyyttä ajatellessani itseäni, elämääni ja siinä olevia asioita. Tunnelma omien korvieni välissä on jopa niin  seesteinen etten omakseni tunnista.
Näiden aamujen, hetkien takia moni  tuntuu voittamisen arvoiselta. Haaste,vaikeus ja hankaluus. Este.
Minä olen  löytänyt oman tapani ladata akkuni.
Hiljaisuus.
Mikä on sinun tapasi?


15 kommenttia:

  1. Aamut ovat ihmisen parasta aikaa! Ihana tunnelma. Tuossa on paljon, josta saan kiinni ja allekirjoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/8/12 07:52

      Toki elämä lasten kanssa on opettanut sen,että jos ei aamuisin hae omaa aikaa, ei sitä ole. Iltaisin,kun aikoinaan oli puklua rinnuksilla,lattialla- hiuksissa, ja legot pistelivät jalan alla, ei juuri seesteisyyttä sanana edes tuntenut.
      Vaikka hetkestä- lapsista ja äitiydestä toki nauttikin.

      Siitä on kauan, mutta tapa jäi.
      Ihana,kun jäi.

      Siitä tulikin oikeasti osa minua ja minuutta. En ymmärtänyt ollenkaan,kuinka paljon se voikaan antaa ja kuinka pitkälle se kantaa.

      vintti

      Poista
  2. Meillä 'omat aamut' onnistuvat tällä hetkellä harvoin, koska pienet lintusemme ovat todella aikaisia. Mutta kun onnistuvat, ovat sitäkin suloisempia.

    Illalla lasken sitten kierroksiani, kun piltit ovat unilla. Pakko. Tuntuu vain nykyisin menevän kovin myöhään. Minulla, ei lapsilla.

    VastaaPoista
  3. Huomenta! Näillä kilometreillä on jo ehtineet rutiinit vaihtua parikin kertaa, elämäntilanteen mukaan. Mutta yhtä en vaihda, puolitoista (!) muumimukillista sopivan vahvuista mustaa kahvia -sitä ilman en herää!

    Mukava tällainen, yhteinen blogi. :)

    VastaaPoista
  4. Oma rauha ja monta (no, ainakin kaksi ;) isoa mukillista hyvin haudutettua teetä. Siinä hyvän huomenen resepti. Tämän jälkeen voin sitten syödä vaikkapa aamupalan. Kun vielä pääsee pyörän selkään availemaan silmiään ja keuhkojaan kiireettömästi, niin hyvää tulee :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi3/8/12 12:09

    Tervehdys Muuttolintu. Rutiineissa on aikuisuudessa parasta se,että niitä jo uskaltaa muuttaa. Ainakin joitain. Joskus löytää ne, jotka eivät ehkä edes palvele tarkoitustaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja niistä uskaltaa luopua.
    Vapautta on luoda uusia rutiineja.

    Miulla mukikoko on inansa vielä isompi, ja muutama sellainen. Toimii

    Yhteisöllisyys on hyvä aisa, ja me nyt kirjoittamassa olevat olemme jo tuttuja sieltä kaukaa- vuosien takaa. Ihanien naistenkin ajoilta, ja taaksepäinkin vielä.

    Celia
    Tuo aamutuimaan fillarointi on aika upea kokemus,enkä todellakaan olisi koskaan uskonut edes näin sanovani. Mutta on se.
    Aistit hräävät eri tavalla, maisema vaihtuu ja mieliala ehtii muuttua, nousta ihan eri sfääreihin, kuin mitä luulikaan.

    Aurinkoa.

    vintti

    VastaaPoista
  7. Joka aamu toivon, että lapsonen nukkuisi pitkään että saisin tuossa mainitsemassasi h-i-l-j-a-i-s-u-u-d-e-s-s-a tehdä omia juttujani kahviämpäriäni puristaen ja siitä nautiskellen mustaa kultaa lipitellen.

    VastaaPoista
  8. Minulle aamuhetket ovat ihan tuntematon käsite, mutta kieltämättä silloin harvoin, kun joudun jostain ihmeen syystä nousemaan ennen luonnonmukaista herätystä, on tunnelma ihan omanlaisensa. Kannattaisi varmaan kokeilla useamminkin, mutta olen enempi iltaihminen. Tai yö. Kukun hyvin usein hereillä vielä silloin, kun varhaisimmat pulut heräävät.

    Mitä latautumiseen tulee, on asia hyvin yksiselitteinen. Yksin olo. Se on se ehdoton edellytys latautumistilalle.

    Ihana kuva!

    VastaaPoista
  9. Huomenta (päivää ;)!

    Parhaillaan istun aamukahvin (koska jokaisen päivän ensimmäinen kahvikupillinen ON aamukahvi :) ja koneen kanssa petaamattomalla sängyllä. <3 Omat iipposeni ovat jo olleet tunteja hereillä ja siitä syystä volymitkin nousseet päivätasoon. Isäntä katsoo urheilua yökkäpökissään ja minä nautin hiljaisuudesta ja joutilaisuudesta joululahja-Peltorit päässäni. =)

    Ei mene enää kuin reilu viikko ja koululaisarki alkaa.
    Nämä kiireettömät aamut ovat silloin enää viikonlopun herkkua. Siksi nyt otan kaiken irti, enkä aiokaan nousta tästä ennen kuin pitää rakentaa ruokaa perheelle.

    Ihanaa perjantaita teistä jokaiselle.
    Jokaisen kupposen ääreen!
    Ja kaunis kiitos tästä uudesta blogistanne!!
    Jään tähän reunalle roikkuilemaan...

    Minttu :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi3/8/12 13:11

    Heljä

    Mie luovuin siitä toivosta,että lapset nukkusivat pitkään- varsinkaan Juniori, ja jouduin säätämään omat aamuni vielä varhaisemmiksi,että saan itseni kunnolla käyntiin. Juniori kun syttyi nollasta sataan saman tien, joten äidin oli paras olla jo sitä..

    Mymskä
    eitä on siis muutama, joille tuo yksinoleminen on aika tärkeää- tai enemmänkin. Se on myös asia, mikä vaatii hurjan paljon rohkeutta, sillä siinä olemisess ajoutuu kohtaamaan itse itsensä aika paljaana ja hauraana.
    Toki, se on myös pitkällä aikajanalla nimenomaan se ihmistä korjaava asi. Ainakin minua.

    Ja nuo jalat siis kuuluvat ihanalle Erinille, joka kipusi meillä Tammerfestin lavalle tuossa heinäkuussa.
    Ihan olikin.

    Minttu
    Mukavaa, jos onnistuimme uudella tulemisella ilahduttamaan. Se on asia, mikä ilahduttaa itseäänkin aina, ihan aina.
    Reunalla saa roikkua, se on hyvin toivottavaa- ja osallistuminen on hyvin suotavaa. Tai edes lukeminen. Mille kulloinkin tuntuu.
    Joka päivä erilaiselta.

    Noissa syksyn ensimmäisissä kouluaamuissa on jotain yhä sellaista, joka saa kyyneleitä silmänurkkiin, vaikka siitä en ääneen puhukaan. Haikeus,kun omat on jo niin tuhottoman isoja!
    Haikeus,kun katselee käsi kädessä kulkevia ekaluokkalaisia, joiden kasvoilta paistaa jännitys.
    Se on vaan jotain aika hienoa.
    Ja hienoa on se, että se yhä liikuttaa tällaista kyynikkkoa.

    Aurinkoa,

    vintti

    VastaaPoista
  11. Kyllä, on äärettömän tärkeää saada olla yksin. Olen viime päivinä kehitellyt jo kirjoitustakin aiheesta, sain kimmokkeen Neon blogista. On mies ja lapset, mutta se huomattava oman tilan ja ajan tarve ei ole kadonnut mihinkään. Siinä onkin taiteilemista sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tilanne, Herkku, muutu- kun tulee enemmän ikää lapsille, ja heidän vaatimustasonsakin kasvaa samalla. Tai ainakin muuttuu erilaiseksi. Iholla ovat.

      Siinä kohden onkin hyvä pitää vaarin, ja huolta siitä,että välillä iholla ei ole ketään ja on itsellä tilaa hengittää- vaikka omat kuinka rakkaita ovatkin.

      Kirjoitusta odotellen!

      Poista
  12. Hiljaisuus on hyvä määritelmä. Kupillinen tai kaksi vasta keitettyä kahvia. Oma rauha ja tila - paljon näitä. Muttei koskaan aamulla, vaan mieluummin yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi4/8/12 07:56

      Yön pimeys ja hiljaisuus, oma hetki ja hyvä kahvi. Kuulostaa toimivalta kombolta.
      Oma rauha parhaudelta, ja sen tilan ja hetken ottaminen vaan on kovin tärkeää- on se missä kohden vuorokautta tahansa. Yöeläjä.

      vintti

      Poista